Chitwan ja viimeiset päivät Nepalissa

Hei vaan hei ja terkut Balilta! Saavuttiin tänne 16. päivä ja nättii ja kuumaa on! Ei olla kauheesti muuta tehty kun maattu rannalla/altaalla aina kun aurinko on vähän noiden tummien pilvien välistä pilkahtanut, syöty, otettu manikyyrit ja... niin.. ei kai muuta. Lomailtu!! Nepalissa oltiin niin kovin busy koko ajan, että ei keritty kaikista jutuista tänne kirjoittaa, eli laitellaan niitä tänne nyt ja myöhemmin ehkä postausta sitten Balista.

Koska harjoittelupaikka-postaus tuntuu edelleen liian isolta projektilta aloittaa, kerrotaanpa nyt vaikka meidän pikku retkestämme Chitwaniin.

Lähdettiin 9.12 maanantaina Kathmanduhun ja napattiin Thamelilta joku 3 päivää 2 yötä -pakettimatka Chitwaniin (ti-to). Kathmandussa käytiin kaverin kanssa katsomassa Bollywood leffaa. Oli tosi hauskaa, vaikkei mitään tajuttukaan! Ja elokuvateatteri oli hienompi kuin Suomessa, mikä oli pienoinen shokki. Ja ai että ne tuolit! Niin mukavat ja sai käännettyä nojaamaan taaksepäin.

"Mis me ollaa tää ei oo kyl Nepali..."

Tiistai aamulla 5.30 herätyskello soimaan ja siittä sitten 7h turistibussilla matkusteltiin Chitwaniin. Ensimmäisenä päivänä kierreltiin meijän priva-oppaan kanssa Tharu-heimon kylässä katselemassa niiden elämänmenoa. Tharu-heimolaiset olivat ensimmäisiä, jotka muuttivat Chitwaniin ja raivasivat viidakkoa, rakensivat taloja ja pikkuhiljaa siitä on muodostunut turistien suosima kansallispuisto. Meidän opas rakasti bongailla lintuja ja niinpä mekin päästiin kiikaroimaan kaikenmoisia visertelijöitä. Yllättävän hauskaa! Illalla käytiin katsomassa stick dancea, joka on näiden samaisten Tharu-heimolaisten jonkinmoinen kansallistanssi.

Hänen ystävät oli laitettu vankilaan :(

Tää jauhaa sitä juttuu mistä curry saa värinsä.

Keskiviikkona mentiin kanootteilemaan (joojoo Maija melomaan) ja bongailemaan krokotiileja! Nähtiin pari, mutta yllättäen oppaamme oli enemmän kiinostunut esittelemään meille lintuja kun etsimään niitä viidakon villieläimiä. No nähtiin riikinkukko istumassa puussa ja kotkia myös. Tämän jälkeen lähdettiin viidakkokävelylle. Siellä opas kertoi meille erittäin mielenkiintoisia juttuja, kuten: "tämä tässä on sarvikuonon ulostetta, se on päivän vanhaa. Tämä kasa taas on ollut tässä jo vähän kauemmin." No oli oikeasti tosi mielenkiintoisia juttuja ja nähtiin bambeja, papukaijoja ja apinoita. Ja viidakko oli todella kaunis! Siitä takaisin bilebussilla hotellille lounaalle. Porukassamme oli meidän lisäksi pelkkiä eläkeikäisiä intilaisia mammoja ja pappoja, joilla oli juhlat käynnissä aamusta iltaan. Meidän minibussissa laulettiin ja tanssittiin joka ikisellä matkalla. Ja yksi papoista luuli, että Juli on Katariinan äiti...??
Iltapäivällä mentiin norsuajelulle, joka oli ehkä koko reissun tylsin juttu. Norsu raukat, typerä ohjaaja hakkasi sitä vaan kepillä päähän. No ehkä oli odotettavissakin, ettei tuollaisessa turistikohteessa eläimillä ole mitkään maailman parhaat olot. Ja saa ne kuulemma muutaman tunnin päivässä olla vapaana. Mene ja tiedä..

kotka siellä istuu

termiittikeko

fiiliksiä noin seittemän aikaa aamulla...

etsi kuvasta krokotiili

Torstaina aamulla hypättiin bussin kyytiin ja matkattiin takaisin Kathmanduhun, jossa teimme viimeiset pikashoppailut, kuten Finlandia-vodkaa Rashilille ja jakki-takki Sudipille. Banepassa oltiin takaisin joskus iltapäivällä ja ilta meni perinteisesti MSK:ssa istuskellen.

Perjantaina lähdettiin poikien kanssa mopoilla Dhulikheliin. Käytiin syömässä ja kylässä Sudipin isän kaverin kodissa, jossa hänen poikien vaimot kokkailivat meille hyvää ruokaa. Lauantaina Bijuli oli järjestänyt meille erittäin bijuli tyylistä ohjelmaa, eli syötiin kakkua ja otettiin kuvia. Meidän piti ensin puhaltaa kynttilä ja sitten mama syötti meille kakun palat. Oli taas pokassa vähän pitelemistä. Sunnuntaina Rashil ja Sudip sitten heitti meidät kentälle sen jälkeen, kun oltiin vielä viimeisen kerran käyty syömässä paikallisessa newari-ravintolassa. Haikein fiiliksin noustiin koneeseen yhdeksän aikaa illalla. Ei olisi ikinä uskonut, että Nepal voi viedä noin ison palan sydämestä. Tavattiin todella mahtavia ihmisiä, nähtiin henkeäsalpaavan kauniita maisemia ja paikkoja sekä tietysti päästiin näkemään ja kokemaan miten nepalilainen terveydenhuolto oikein toimii ja millaista sairaanhoitajan työ siellä on. Koettiin kolmen kuukauden aikana niin uskomattoman paljon, että sen sulattelemiseen menee varmasti jonkin aikaa. Kaiken kaikkiaan uskomaton kokemus ja ollaankin erittäin kiitollisia ja onnellisia, että lähdettiin reissuun! Ja pikku vinkki kaikille jotka vähääkään vaihtoon lähtemistä harkitsee niin LÄHTEKÄÄ!! Tällaisella reissulla oppii niin paljon uutta! On sitten ainakin jotain, mitä muistella kiikkustuolissa.

Sudip ja Rashil

kuka on pinkki....

onnellinen hääpari! eiku......